Umpikujasta uudelle uralle

Pekka oli ollut edellisen viikon työmatkalla. Maanantaiaamuna ilmoitettiin irtianomisesta. Vaikka jotain merkkejä yrityksessä tapahtuvista muutoksista oli ollut, tuli tieto kuitenkin yllätyksenä. DI:n koulutus, yli 15 vuoden työkokemus, hyvä kielitaito, kokemusta kansainvälisistä tehtävistä, paljon työintoa jäljellä. Yhtäkkiä puhelin ei soinut, meilejä ei tullut.

Miten näin voi olla?! Tuntuu käsittämättömältä ja törkeältä, ettei koulutuksella ja kokemuksella ole arvoa. Työn menetys herättää jokaisen omalla kohdalla tunteen, että on tullut epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi ja epäilyn, että itsessä kuitenkin on jotain syytä.

Koko kuluneen vuoden olemme vastaanottaneet uutisia yt-neuvotteluista. Suuri osa irtisanotuista on korkeakoulutettuja ja kokeneita asiantuntijoita. Pelkästään akateemisia työttömiä on yli 30 000 ja työttömiä tohtoreita yli tuhat.

Tuntuu, että mitään keinoa ja ulospääsyä ei ole. Positiivisen ajattelun piirissä on esiintynyt sellaisia ilmauksia kuin olet oman elämäsi mestari tai arkkitehti ja kaikki on itsestä kiinni. Asia ei ole aivan näin. Toimintamahdollisuutemme ovat sidoksissa olosuhteisiin. Filosofi Karl Jaspers puhuu rajatilanteesta, josta englannin kielellä käytetään toisinaan myös ilmausta limiting situation. Voimme toimia vain senhetkisten olosuhteiden sallimissa rajoissa. Parempi ilmaus onkin nykyisin käytetty realistinen positiivinen ajattelu.

Kuitenkin joka tilanteessa on aina monia mahdollisuuksia ja myös ihmisessä on aina useita eri puolia. Omien kiinnostusten toteuttamiseen voi löytyä vaihtoehtoisia ja uusia väyliä. Ja toisaalta, vaikka tähän asti tärkeimmäksi koettua osaa itsestä ei voisikaan toteuttaa, löytyy ehkä jotain muuta, joka myös kiinnostaa ja jonka piiristä voi löytää itselleen merkityksellisen tehtävän. Tarvitaan ekologista älykkyyttä, kykyä nähdä vallitsevassa tilanteessa omia tarkoitusperiä palvelevia toimintavaihtoehtoja. Siinäpä se! Miten löytää uusia näkökulmia, uusia mahdollisuuksia, uskallusta lähteä tuntemattomille teille – rakentamaan uutta uraa.

Aihe(et): Blogitekstit, oma urani Avainsanat: , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.